TULE MEILLE - MEILLÄ ON TILAA

Oulun Koirametsällä on kaksi neljän hehtaarin aitausta. Ensimmäinen avattiin kesäkuussa 2021 ja toinen lokakuussa 2022.

Koirametsät ovat kokonaisuudessaan aidattu 2m korkeilla metalliverkkoaidoilla. Verkon silmäkoko kasvaa alhaalta ylöspäin. Alaosassa verkkojen reiät ovat kooltaan 5*15cm ja ylhäällä suurimmillaan 20*15cm. Lisäksi aidoissa on huomionauhat, jotta vahinkotörmäyksiltä vältyttäisiin. Verkkojen alaosat kulkevat tiiviisti maata myöten.

Molemmista aitauksista löytyy laavu, nuotiopaikka, huussi, sekä useampi jätepiste joissa on erilliset roskakorit sekajätteelle ja biojätteelle (biojätteeseen saa laittaa ruuantähteet ja koirien jätökset ilman pussia!). Polttopuut, paistovälineet, lelut ym ovat jokaisen asiakkaan vapaassa käytössä.

Oulun Koirametsän omat parkkipaikat sijaitsevat aivan porttien edessä.

Metsiin kuljetaan turvaeteisten kautta. Oikein käytettynä eteinen varmistaa sen, etteivät kytkemättömät koirat pääse karkaamaan. Eteinen helpottaa varsinkin isoja ryhmiä, sekä useamman koiran kanssa kulkevia liikkumaan porteista.

Alueiden reunamilla kiertelee vajaan kilometrin pituiset lenkkeilypolut. Polut pyritään pitämään auki ympäri vuoden. 

Metsä 1. Lintumaansuontie, Takkuranta

Lintumaansuontien metsä sijaitsee moottoritien varressa. Etäisyys Oulun keskustasta n. 20km, Haukiputaalta n. 8km, Kiimingistä 22km ja Iistä 21km. Alue on suurilta osin kuivaa mäntykangasta, jossa näköyhteyden säilyttäminen koiran ja omistajan välillä on suhteellisen helppoa. Alueelta löytyy myös tiheämpää taimikkoaluetta, sekä puustoista suopursuvarvikkoa.

Portilla on liiketunnistimella toimivat valot. Metsässä ei ole valaistusta, joten pimeällä on syytä varustautua otsa- tai taskulampulla. Moottoritien valot valaisevat metsän länsirajaa.

Portin edustan parkkipaikalle mahtuu noin 10 henkilöautoa kerrallaan. Toinen, isompi parkkipaikka sijaitsee Lintumaansuontien toisella puolella. Talvisin Koirametsään johtavat tiet aurataan.

Alue rajoittuu läntisestä osastaan moottoritiehen, jonka reunassa kulkee riista-aita. Moottoritien puolella on siis tupla-aidoitus.

Koirametsään on rakennettu "jumppanurkka", jonne on sijoitettu mm. erikokoisia autonrenkaita, betonirenkaita ja -putkia sekä puisia esteitä vapaaseen käyttöön. Aitauksen länsinurkasta puolestaan löytyy oma maansiirtoalue (pieni hiekkamonttu) kaikkein innokkaimmille kaivureille :)

Alueella on tallentava & lähettävä kameravalvonta. 

Metsä 2. Topinperäntie, Pohjois-Kello

Topinperäntien metsä sijaitsee Pohjois-Kellossa. Kellon keskustaan on matkaa vain noin 3,5km. Etäisyys Haukiputaan keskustasta on vajaa 5km ja Oulusta 20km. Lähin bussipysäkki löytyy Haukiputaantieltä noin 1,5km päästä metsästä. Metsä 2:n naapurissa toimii Soralinkki Oy, joten mikäli hiljaisuutta kaipaa, suosittelemme varaamaan ajan arkisin klo 16 jälkeen tai viikonloppuisin. Alueella ei vielä ole minkäänlaista valaistusta.

Oulun Koirametsän toinen aitaus on on suurilta osin vanhaa koskematonta sekametsää. Eteläisimmistä osista löytyy pieniä vanhoja peltoalueita ja pohjoisosista väljempää mäntykangasta.

Metsästyskoirien ja muiden vahvasti riistaviettisten koirien omistajien on syytä huomioida, että aitaus sijaitsee suhteellisen riistarikkaalla seudulla. Ympäristössä elää runsaasti kauriita, jäniksiä ja rusakoita. Metsäkanalinnuista pyitä ja teeriä on tavattu aitauksen sisäpuolellakin. 

Kellon metsään pääsee perille saakka asfaltoitua tietä ja Koirametsän omalle parkkipaikalle mahtuu kerralla ainakin 30 autoa. Autotien varteen pysäköiminen on ehdottomasti kielletty. Isojen tapahtumien järjestäjät ottakaa yhteyttä yrittäjään, mikäli paikoitustilaa tarvitaan lisää. 

Koirametsä sijaitsee aivan tien vieressä, jota käyttävät mm. hevoset. On siis ehdottoman tärkeää, että kaikki koirat pidetään kytkettyinä aitauksen ulkopuolella. Koirametsän aidan ja isomman tien väliin on tehty reilu 2m korkea maavalli, joten näköyhteyttä tielle ei aitauksesta ole. Maavalli ympäröi myös parkkialuetta.

Alueelle on rakennettu pieniä treenipaikkoja sekä koirien, että ihmisten käyttöön. Metsästä löytyy Oulun Koirametsän oma rakka, tukkilaiset ja iso juurakko, joita jokainen saa käyttää miten ikinä keksii.

Nuotion käyttäjille polttopuut ja sytykkeet löytyvät laavun välittömään läheisyyteen rakennetusta puuladosta. Ladosta löytyvät myös Koirametsän lainattavat lelut ja löytötavarat. Muistattehan että puulato ei ole lasten leikkipaikka!

Aluella on tallentava & lähettävä kameravalvonta.

Me jotka Oulun Koirametsän taustalla hääräämme:

Oulun Koirametsän yrittäjänä toimin minä, Heli Ahola, ja vahvasti touhussa mukana on myös mieheni Hannu. Koirametsän tohinoissa voi törmätä myös kahteen poikaamme.

Aiemmin olen toiminut yrittäjänä ratsastuskoulupuolella, mutta elämä ajautui perheen perustamisen myötä niistä hommista etäämmälle.

Koirat ovat olleet käytännössä aina elämässä mukana. Kokemusta löytyy pystykorvista (japanin-, suomen- ja pohjansellaisista) ja tällä hetkellä kotoa löytyy kaksi pohjanpystykorvaa; kokenut narttu Piki (Punapippurin Tulta ja Tappuraa, s.2011) sekä tulevaisuuden toivomme Riski (Ensilumen Riski, s.2019). Molemmat koiramme ovat metsästyskäytössä - Piki jo hieman kevyemmällä työllä ikänsä vuoksi. Riski on osoittautunut oikein toimivaksi lintukoiraksi ja toiveissa olisi, että koira syttyisi myös isolle riistalle - merkit ovat hyvät. Pikille on elämänsä aikana ammuttu melkoinen kasa metsäkanalintuja, useampi näätä, kettu ja hirvi. Kerrassaan hieno koira! Perheen päämetsästäjä on Hannu, mutta on emäntäkin jopa kolme lintua päässyt haukkuun pudottamaan! Saalis ei kuitenkaan ole harrastuksessa tärkeintä vaan luonnossa liikkuminen oman koiran kanssa. Metsällä kuljemme Kellon Metsästysseuran alueen lisäksi myös Savukoskella ja Kuusamossa.

Metsästyksen lisäksi koirien kasvatus- ja jalostusasiat ovat yrittäjän sydäntä lähellä. Pientä kasvatustoimintaa on tullut harrastettua Pikin kolmen pentueen myötä. Hannu puolestaan on lintukoetuomari ja hänen lapsuuden kodissaan on aina ollut punaisia pystykorvia metsästyskoirina.

Oulun Koirametsän ajatus on kytenyt mielessä jo vuosia. Aluksi vain vitsinä aidata hieman metsää omaan käyttöön, jotta omat koirat voisivat ylläpitää kuntonsa paremmin metsästyskauden ulkopuolisena ("kiinnipito") aikana - mikään liikunta kun ei voita irrallaan metsässä laukkomista. Myöhemmin sain kuulla, että vastaavan tyyppisiä koirametsiä löytyy jo muutamia muualta Suomesta. Viimein talvella -20-21 tuli oikea aika toteuttaa idea :)

Toivotamme teidät oikein lämpimästi tervetulleiksi Oulun Koirametsään!

   

  

Metsä 1. Metsä 1. Metsä 1. Metsä 1. Metsä 1. Metsä 1.
Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Metsä 1. Laavu ja nuotiopaikka
Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Metsä 1. Eväshetkiin
Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Oulun Koirametsä Metsä 1. Jumppanurkkaa
Metsä 2. Alustava kartta Metsä 2. Alustava kartta
Metsä 2. Laavu Metsä 2. Laavu & nuotiopaikka
Metsä 2. Evästelypiste Metsä 2. Evästelypiste
Metsä 2. Rakka Metsä 2. Rakka
Metsä 2. Juurakko Metsä 2. Juurakko